Tämä on aika pitkä osa sattuneista syistä. Silti tarinaa on hyvin vähän. Kun olen tämän osan kirjoittanut, kuvia jää jäljelle about viisi + ekstraosia varten säästetyt kuvat. Seuraavaa osaa saatte siis odottaa KAUAN. "Äiti", Hortense sanoi eräänä syksyisenä iltana, "Minä haluan oman huoneen." "Sinä tiedät ihan hyvin, että meillä ei ole ylimääräisiä tilaa", Maryana huokaisi. "Emmekö me voisi vaikka rakentaa minulle uutta huonetta? Tai muuttaa?" Hortense kysyi varovasti. "Rakennuslupaa tuskin saamme, sillä tontillamme ei ole tilaa rakentaa kuin alimman kerroksen viereen. Muuttaminen sen sijaan-" Maryana sanoi, mutta Hortense keskeytti: "Joo, muuttaminen kuulostaa hyvältä!" "No, minulla on kyllä aika pitkä työmatka tällä hetkellä ja talo alkaa muutenkin rapistua… Minä lupaan puhua isällesi asiasta. Nämä asiat päätetään yhdessä", Maryana selitti. "Oi ihanaa!" Hortense kiljahti. Hän koki olevansa niin sosiaalinen, että saisi ystäviä vaikka Afrikan sademetsistä, joten muutto ei ollut mikään ongelma. Hortense halasi äitiään suuri hymy kasvoillaan. Ermintrude istui lukemassa, eli toisin sanoen salakuuntelemassa, ja oli mielissään kuulemastaan. Hänellä ei ollut ystäviä nykyisessä koulussa ja uuteen kouluun pääseminen olisi mahtavaa. Toivottavasti isä suostuu muuttoon, hän ajatteli. Koska Sepe oli hyvin myöhään töissä sinä iltana, Maryana uskaltautui tietokoneelle etsimään sopivaa taloa. Hän halusi omakotitalon Patelin Roncesta. Talossa pitäisi olla neljä makuuhuonetta ja tilaa tavaroille. Maryana ei löytänyt yhtäkään mieleistä, joten hän alkoi selata myytäviä tontteja. Löydettyään yhden mukavan hän alkoi katsoa rakennettavien talojen pohjapiirustuksia. Ennen kuin hän huomasikaan kello näytti aamukolmea. Etuovi kävi. Maryana sammutti koneen ja löysi miehensä istumassa kotivaatteissaan pöydän ääressä. Sepe vaikutti rasittuneelta. "Hei kulta", Maryana sanoi. "Hei", Sepe haukotteli. "Hortense haluaisi oman huoneen. Minä ajattelin, että täällä ei ole kauheasti tilaa, niin keksin, että jos me vaikka muuttaisimme. Minä ehdin jo katsoa kaikkia talojuttuja netistä ja löysin ihanan tontin, ja…" Maryana sopotti yhteen menoon, kunnes Sepe keskeytti hänet. "Muuttaminen kuulostaa hienolta! Voidaan minun puolestani rakentaa se talo itse. Sinä voit huolehtia niistä asioista. Tontin ostaminen ja itse rakennuttaminen vaikuttaa hyvältä idealta", Sepe sanoi innoissaan. Maryana hymyili, muttei voinut olla miettimättä, miksi Sepe piti ideaa niin hyvänä. Aivan kuin Sepe tahtoisi muuttaa pois aivan eri syistä kuin muu perhe. Seuraavana aamuna Maryana kertoi Hortenselle ilouutisen. "Isäsi otti muuttamisidean hyvin vastaan. Hän on varmaan enemmän innoissaan kuin me muut!" Maryana naurahti. "Mahtavaa! Kai me saadaan itse sisustaa meidän huoneet? Tai siis päättää sisustuksesta! Oi, kunpa voitaisiin muuttaa jo nyt", Hortense kiljui. "Meidän pitää vielä kertoa asiasta Ermintrudelle ja Oliverille", Maryana huomautti. "Öh, minä voin hoitaa Oliverille kertomisen", Hortense sanoi ja punastui. Hän oli maininnut asiasta useaan otteeseen edellisenä iltana veljelleen, joka olisi halunnut vain nukkua. Ermintrude oli jälleen kuuntelemassa äitiään ja siskoaan. Hän oli odottanut koko aamun juuri tuota tietoa. Hän ei voinut olla hymyilemättä. Hänen teki mieli laulaa! Kuukaudet kuluivat ja vihdoin tuli tieto, että seinät olivat paikoillaan ja sisustaminen voisi alkaa. Koska talo oli niin kaukana Bloomingburien nykyisestä talosta, lapset eivät ehtineet mennä paikan päälle katsomaan huoneitaan. Siitä syystä Maryana jakoi heille laput, joihin he kirjoittaisivat mitä halusivat huoneisiinsa. Vanhat kalusteet jätettäisiin nykyiseen taloon seuraavaa perhettä varten. Ermintrude tiesi heti mitä kirjoittaa. Hän selitti ummet ja lammet tummasta huoneesta, missä olisi mustaa ja tumman ruskeaa seinää ja punaiset verhot. Sängyn pitäisi olla tummaa puuta, samoin vaatekaappi ja kirjoituspöytä. Oliver tahtoi huoneen, jossa olisi tummaa puuta ja sinisen ja vihreän eri sävyjä. Hän kirjoitti listaan vielä tavaroiden ostopaikat, koska hän oli Hortensen kanssa selannut nettisivuja vaikka kuinka paljon. Hortense kirjoitti hyvin tarkkaan oma huoneensa kuvauksen. Listasta tuli pitkä. Kaikkien vaaleiden ja vaaleanpunaisten tavaroiden listaaminen otti koville, mutta se oli sen arvoista. Tai niin hän ainakin toivoi. Arvatenkin Ermintrude oli ensimmäisenä valmis. Hän jätti paperinsa ruutupaperipinoon ja lähti huoneeseensa kertaamaan ruotsin epäsäännölliset verbit. Oliver lähti pian hänen jälkeensä ja Hortense jäi yksin. Hortense nappasi Ermintruden paperin ja alkoi lukea siskonsa synkästä huoneesta. Ei onnistu, Hortense ajatteli ja otti uuden lapun. Hän kirjoitti vaaleansinisestä huoneesta, jossa olisi kauniita vaaleita kalusteita ja suloinen kukkatapetti paneelin kanssa. Koska tytöillä oli samanlainen käsiala, Hortense uskoi äitinsä luulevan hänen käsialaansa Ermintruden käsialaksi. Hortensen päällimmäinen ajatus oli kepposen tekeminen siskolleen, mutta sisimmässään hän toivoi Ermintruden piristyvän vaaleassa huoneessa. Jälleen kuukaudet kuluivat. Yhtenä loppukesäisenä päivänä, melkein vuosi muuttamispäätöksestä, Maryana tuli jännittyneen näköisenä takaisin kotiin työmaalta. Hän istahti alas, katsoi ympärilleen ja huudahti: "Alkakaa pakata, talo on valmis!" Nuoret nousivat pöydästä Maryanan huudellessa vielä ohjeita. "Pakatkaa vain vaatteet ja henkilökohtaiset tavarat!" hän kiljui. Ermintrude, Hortense ja Oliver eivät paljoa kuunnelleet. He juoksivat portaita ylös ja ohittelivat toisiaan. Kohta heillä olisi uusi hieno koti! (Noniin, en jaksa laittaa selitystä joka kuvan alle, joten tungen sitä vain harvoihin paikkoihin. Koettakaa kestää). Uusi talo oli suuri ja vaalea. Alakerrassa oli kuisti, eteinen, keittiö, kodinhoitohuone, kylpyhuone, sauna, pieni vessa, suuri olohuone, kirjasto ja takapihan kuisti. Yläkerrassa oli parveke, vanhempien kylpyhuone, vanhempien vaatehuone, yläaula, Hortensen huone, Oliverin huone, Ermintruden huone ja vanhempien makuuhuone. Kuisti. Eteinen ja portaikko. Kodinhoitohuone. Suihkut. Keittiö oli vaalea ja vanhanaikaisemman näköinen kuin edelliessä kodissa. Keittiöön laitettiin vanha ikkuna, jonka Sepe oli löytänyt kaatopaikan lähistöltä. Olohuoneessa oli myös ruokailutila. Kirjastossa oli vaaleaa ja kauniin vihreää. Takapihan kuistilla saattoi juoda vaikka kahvit. Yläaulassa oli lämpimiä sävyjä ja yhdelle seinälle oli laitettu talotapetti. Hortensen tyttömäinen huone. Oliverin sinivihreä huone. Ermintruden vaaleansininen prinsessamainen huone. Maryanan ja Sepen merellinen huone. Makuuhuoneen yhteydessä oleva kylpyhuone. Nuoret juoksivat heti katsomaan huoneitaan. Maryanan oli lähdettävä välittömästi töihin, joten Sepe jäi lasten kanssa. Oliverin mielestä hänen huoneensa oli mahtava. Kerrankin hän saattoi lukea rauhassa. Ermintrude avasi huoneensa oven valmiina näkemään hienostunutta ruskeaa ja tummanpunaiset verhot. Kun hän näki huoneen, hän oli varma, että oli astunut siskonsa huoneeseen. "Pidätkö huoneestasi?" Hortense kysyi heleällä äänellä. Hän oli matkalla omaan huoneeseensa päättänyt jäädä odottamaan siskonsa reaktiota. "SINÄ!" Ermintrude mylväisi. Hän oli varma, että Hortense oli tämän takana. Sisko oli vihdoin saanut kostonsa. "MITÄ SINÄ OLET OIKEIN TEHNYT!?" "Enhän minä sinun huonettasi sisustanut! Ja se on sitä paitsi todella hieno!" Hortense vastasi. "AI HIENO?! SE ON IHAN HIRVEÄ! MINÄ. VIHAAN. SINUA!!" Ermintrude kiljui. "Ai vihaat vai!" Hortense sanoi ja tönäisi Ermintrudea. "No önnönnöö", hän lisäsi esittäen muka Ermintrudea, kun Ermintrude vaikutti putoavan alas portaita. Kauhu Ermintruden kasvoilla oli kuitenkin oikeaa. Kuului kamala ääni, kun Ermintrude putosi ja mätkähti maahan. Hortense lamaantui täysin. Mitä hän oli mennyt tekemään? Minä tapoin hänet, Hortense tuskaili. Sepe oli kuullut tömähdyksen ja juoksi hädissään sisälle. Nähtyään lapsensa maassa hän ulvaisi kuin haavoittunut koira ja juoksi vielä lujempaa Ermintruden luo. "Ole hengissä, voi kultapieni, ole hengissä" Sepe mumisi ja kokeili käsi täristen pulssia. Hän on elossa, Sepe huomasi. Tyttö oli kuitenkin tajuton. Sepe nosti hyvin varovasti Ermintruden syliinsä ja huomasi käden vääntyneen pahasti. Sepe kantoi Ermintruden tytön makuuhuoneeseen. Hortense livahti sillä välin alakertaan ja ulos. Hortense oli edelleen varma, että hänet häädettäisiin perheestä heti kun Ermintrude tulisi tajuihinsa. Yhtäkkiä Oliver oli siinä ja hän halasi Hortensea. "Älä huoli, kyllä hän selviää", Oliver sanoi. Ne sanat eivät lohduttaneet Hortensea yhtään, koska hänestä alkoi tuntua, että Ermintrude häilyi elämän ja kuoleman rajalla. "Lääkäri kävi ja kertoi, että Ermintruden käsi murtui. Tajuttomuutta hän ei osannut selittää. Lääkäri sanoi myös, että Ermintrudella saattaa olla jonkinlainen muistikatkos ja hänen käyttäytymisensä saattaa olla aluksi erilaista, mutta se on aika yleistä", Oliver sanoi. Itse asiassa Oliveria väsytti se, että hän joutui lohduttamaan. Hortense ei vaikuttanut tajuavan, että Oliver rakasti Ermintrudea ja kaipasi myötätunnon sanoja. Sen sijaan Hortense sanoi: "Joo, okei, taidan mennä sisälle." Oliver jäi yksin ulos. Sepe oli edelleen kauhuissaan. Hän ei ollut koskaan ehtinyt kiinnittää tarpeeksi huomiota vanhimpaan tyttäreensä, useimmiten työkiireiden ja kaksosten takia. Nyt, kun hän oli luullut menettävänsä rakkaan lapsensa, hän huomasi virheensä. Hän halusi korvata sen kaiken Ermintrudelle. Kunpa hän vain keksisi, miten. Hortense istui Ermintruden huoneessa odottaen pelolla siskonsa heräämistä. Hän ei uskaltanut lähteä siitä mihinkään, sillä hänen olisi saatava Ermintrude lupaamaan, ettei kertoisi tapahtuneesta kenellekään.

Kuvia oli tavallista enemmän, mutta kuten mainitsin, tarinaa oli vähemmän. Sanokaa, jos haluatte minun linkittävän teidän tarinanne :). Kommentit olisivat kivoja.