Vaikka minun piti kirjoittaa uusi osa hyvin nopeasti edellisen ekstran jälkeen, jotenkin uppouduin loman huumaan ja unohdin moiset asiat lähes heti :D. Kuvasin nämä jutut syyskuussa, joten en tosiaan muista kaikkia hienoja asioita, joita ajattelin kuvatessani. Ehkä ne muistuvat nyt mieleen. Toivon. Päätin jakaa Hortensen elämästä kertovan jutun sittenkin kolmeen osaan, eli noin 55 kuvaa/osa. Tämä on niistä ensimmäinen. Hortense katsoi ympärilleen pimeän kadun varrella. Olisiko hän vihdoinkin perillä? Kaukana kuului poliisiauton ulvova sireeni. Hortensea pelotti. Läheisen kapakan ovi avautui ja hän kuuli humalaisten laulua ja melua hetken aikaa, kunnes ovi meni jälleen kiinni ja ääni vaimentui. Hortense asteli ovelle miettien, oliko hän varmasti oikeassa paikassa. Hän oli joutunut kyselemään vaikka keneltä suuntaa. Hortensesta se oli nöyryyttävää. Hän oli viettänyt yhden yön nukkuen kadulla. Se oli hänen kamalin kokemuksensa koskaan, mutta hän oli päättänyt olla nöyrtymättä! Hän ei palaisi kotiin tyhmän Trudyn ja tyhmien vanhempiensa luo. Ainoa, jota hän ajatteli ystävällisin ajatuksin, oli Oliver. Hortense pysähtyi ovelle ja etsi summeria. Sitä ei ollut. Hortense koki sen huonona merkkinä. Millaiselle alueelle hän oli oikein tullut? Hortense hengitti syvään ja yritti olla miettimättä, kuinka paljon bakteereja hänen edessään olevassa ovenkahvassa oikein oli. "Ylimpään kerrokseen", Hortense mutisi ja mietti, pitäisikö hänen jättää laukku alakertaan. Hän ei voinut olla varma, saisiko hän jäädä. Kiivetessään ylöspäin Hortense harjoitteli koiranpentuilmettään antaumuksella. Hortense tuli ylimpään kerrokseen. Hän toivoi, toivoi hyvin paljon, että tämä olisi vihdoin se oikea asunto. Jo Condolinokujalle pääsy oli ollut vaikeaa. Mitä jos hän olisi muuttanut ja Hortense ei saisikaan yösijaa? Hortense koputti ja ovi avattiin yllättävän nopeasti. "Hortense, oletko se sinä?" nainen kysyi. Hortense ei voinut olla ajattelematta, että nainen oli muuttunut todella paljon viime vuosina. "Hei Effie, voinko tulla sisälle?" Hortense vastasi ja tunsi suurta helpotusta, mutta suruakin. Hän oli niin väsynyt. "Tietysti voit tulla!" Effie ja Hortense istuivat pöydän ääreen. "Mitä sinulle kuuluu?" Effie kysyi, eikä näyttänyt lainkaan yllättyneeltä nähdessään siskontyttärensä ilman perhettä, keskellä pahamaineista aluetta. "Minä… minulle kuuluu hyvää. Mutta vähät minusta, kerro mitä sinä olet tehnyt!" Hortense sanoi. Hän pelkäsi sitä hetkeä, kun hänen pitäisi selittää tapahtunut. "No, minä muutin tänne vuokralaiseksi ja asuin aika epämiellyttävän naisen kanssa. Kun hän päätti muuttaa toiselle puolelle maata, hän ei olisi millään halunnut myydä tätä kämppää minulle! Voitko kuvitella! Olin muka liian nuori." "Onneksi sain suostuteltua hänet ja hän luovutti minulle avaimet." "Rakkauselämäkin kukoistaa, minä ja Pertti olemme olleet yhdessä jo vuosia", Effie kertoi hymysuin. "Siinä olivat minun elämäni tärkeimmät tapahtumat. En kuitenkaan usko, että sinä tulit tänne vain kyselemään kuulumisia. Ethän sinä edes tiennyt, missä minä asun! Muuten, mistä sinä sait tietää, missä minä asun?" Effie kysyi ihmeissään. "Minä kyselin. Yksi nainen sanoi tietävänsä sinut, muttei muistanut osoitettasi. Hän ohjasi minut jonkun miehen luo", Hortense. "Se mies oli oikeasti erittäin ällöttävä. Hän kertoi minulle osoitteesi, mutta ehdotti siinä samassa minulle uutta ammatinvalintaa. Miten sinulla voi edes olla sellaisia kavereita!" "Tuskin hän oli varsinaisesti minun kaverini. Varmaan jokin puolituttu. Mutta, miksi sinä olet täällä?" Hortense oli vaivaantunut, mutta selitti Effielle kaiken. "Ja nyt minulla ei ole paikkaa, mihin mennä. Minä pyytäisin, että saisin nukkua edes tämän yön luonasi!" Hortense päätti puheenvuoronsa ja loihti kasvoilleen parhaan koiranpentuilmeensä ikinä. Effie oli hiljaa. Hän oli pahoillaan Ermintruden puolesta ja hänen mielestään Hortense oli tehnyt väärin. Kuitenkin, koiranpentuilme oli erittäin tehokas ja hän sääli Hortensea. "Sinä et varmaan voi mennä kadullekaan. Minä ottaisin sinut mielelläni tänne asumaan, ihan vakituisesti", Effie sanoi. "Voi kiitos! Kiitos, kiitos, kiitos!" Hortense kiljahti. Hän oli turvassa, tai ainakin niin turvassa kuin Condolinokujalla saattoi olla. "Minun on kuitenkin puhuttava Maryanan kanssa. Hän on varmasti hyvin huolissaan sinusta. Meidän on mietittävä sinun koulunkäyntisi. Et varmaankaan voi käydä enää Stonyhurstin yksityiskoulua", Effie sanoi. "E-ei se haittaa!" Hortense sanoi, vaikka oikeasti häntä harmitti, "Onhan tässä lähellä öh… Willowbrooks." Ajatuskin Willowbrooksin julkisesta koulusta sai Hortensen vavahtamaan, mutta hän päätti olla hiljaa. "Niin sitä pitää, ilmoitan sinut sinne niin pian kuin mahdollista!", Effie sanoi tulkittuaan väärin Hortensen inhonvärähdykset. "Siellä käy pari mukavaa nuorta tästäkin talosta", hän jatkoi. "Nukunko minä sohvalla? Minä voin purkaa tavarani heti, jos sopii", Hortense kysyi vaihtaen mielellään puheenaihetta. "Ethän sinä sohvalla joudu nukkumaan. Saat minun huoneeni siltä ajalta kun minulla oli vielä kämppäkaveri. Se on täällä ylhäällä", Effie sanoi ja Hortensen suu loksahti auki. Hän ei ollut laisinkaan huomannut pieniä tikkaita, jotka veivät todelliseen ylimpään kerrokseen. "Täällä on hieman pölyistä, mutta toivottavasti kelpaa!" Effie huudahti ja kääntyi katsomaan Hortensea. Hortensesta huone oli pieni ja tunkkainen, mutta paljon parempi nukkumapaikka kuin sohva. "Tämä on oikein hieno", Hortense sanoi ja väläytti hymyn tädilleen. "Nyt on aika tehdä sinulle muodonmuutos", Effie totesi. "Siis… mitä?" Hortense kysyi. "Sinä olet ehkä hieman liian… Stonyhurst Willowbrooksiin, etkö olekin?" Effie sanoi hienovaraisesti. "Jaa... niin kai", Hortense sanoi. "Odotan sinua alhaalla, pura tavarasi rauhassa", Effie hymyili. Hortense katsoi mietteliäästi peiliin. Mitähän tästäkin tulisi? Hortense istui hermostuneena tuoliin ja yritti olla katsomatta saksiin, jotka olivat hänen edessään pöydällä. Effietäkin hermotutti, vaikkei hän sitä myöntänytkään. Hän ei ollut aikaisemmin laittanut muiden kuin ystäviensä hiuksia. "Noniin, olet valmis!" Effie huudahti jonkun ajan kuluttua. Hortense tunnusteli letitettyjä hiuksiaan. Hiukset tuntuivat oudoilta, ei lainkaan omilta. Lisäksi Effie oli meikannut hänet. Äiti oli aina jankuttanut Hortenselle, että tämä käyttää liikaa meikkiä, mutta Effien käsittelyssä meikkiä oli entistä enemmän! Effie ei kelpuuttanut Hortensen vaatteita. "Liian Stonyhurstia", hän oli todennut. "Onko kaikki minussa liian Stonyhurstia?" Hortense kysyi tympääntyneenä. "Ei enää", Effie naurahti, ”Minä jätän sinut nukkumaan. Toivottavasti saat unenpäästä kiinni." (Tässä kuului olla kokovartalokuva, mutta se katosi). Hortense istahti matalan katon luo, lähelle ikkunoita. Hän kuunteli kaukaa kantautuvaa liikenteen melua. Hän huokaisi. Hänestä tuntui kuin hänet olisi revitty rikki, ja sen jälkeen koottu uudelleen aivan erinäköiseksi. "Huomenta! Tein aamupalaa. Hyvä, että olet jalkeilla, sillä sain sinulle paikan Willowbrooksista. Tiedän, aika nopeaa toimintaa, mutta rehtori oli minulle palveluksen velkaa. Sinä saat aloittaa jo tänään", Effie sanoi yhteen pötköön. Hortense oli aivan kauhuissaan. Hän oli kuvitellut saavansa sopeutua kaikkeen rauhallisesti. Hän söi vaitonaisena aamiaisen, kun Effie selitti tytön tehtävistä uudessa kodissaan. "Saat tehdä päivällisen joka toinen päivä ja sinä hoidat myös aamupalat tästä lähtien, sitten tiskaus on…", Effie selitti, ja Hortense oli lähes helpottunut, kun hänen tätinsä vihdoin huomasi kellon olevan puoli yhdeksän. Hortense joutui itse suunnistamaan tiensä Willowbrooksiin. Kun koulupäivä oli vihdoin ohi, Hortense tunsi silkkaa helpotusta. Muut eivät hirveästi huomioineet häntä. Lisäksi suositut tytöt eivät olleetkaan rikkaita ja opettajien lellikkejä. Kaikki tuntui olevan aivan nurinkurisesti Willowbrooksissa. Hortense ei halunnut mennä vielä yläkertaan. Hän halusi rauhaa, eikä parvihuoneessa, josta on näkymä olohuoneeseen, ollut yksityisyyttä. Hortense meni talon takapihalle ja löysi vanhan, ruostuneen keinun. Hortense istuskeli siinä ja ajatteli olevansa yksin. Kuka nyt surkealle, sementtiselle pihalle tulisi? "Mä luulin, et tää on mun yksityinen piilopaikka", sanoi pojan ääni laiskasti. Hortense hypähti kauhuissaan pystyyn. "Älä ny pelästy. Mä oon Tom. Mä en oo nähny sua aikasemmin. Asutsä täällä?" Tomiksi esittäytynyt poika kysyi. "Minä olen Hortense ja muutin tänne eilen, Effien luo. Me olemme tavallaan… kämppiksiä", Hortense sanoi. Hän ei halunnut sanoa asuvansa tätinsä kanssa, koska kämppiksenä olo kuulosti paljon aikuisemmalta. Hortense oli aivan myyty. Poika oli täysin erilainen kuin hänen aikaisemmat ihastuksensa. Tom puhui typerästi, ei pelannut jalkapalloa tai jääkiekkoa eikä hän harrastanut purjehtimista. Ja silti hän oli niin ihana. "Haluaisitsä tulla mun kanssa meille? Cherrykin on varmaan siellä", Tom sanoi. "Okei", Hortense vastasi, mutta hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, että söpöllä Tomilla oli tyttöystävä. Ja se oli väärin. "Moi Cherry! Täs on Hortense, ja Hortense, täs on mun kaveri Cherry", Tom esitteli tytöt toisilleen. Hortense huokaisi salaa helpottuneena. "Ai taas sä tuot tänne tyttöjä, Tom?" Cherry sanoi ja nauroi. Cherry nousi ylös ja halasi Hortensea. "Meist tulee varmasti ihan parhaat kaverit", hän sanoi ja Hortense tyytyi myöntelemään. Cherry ei kuitenkaan ollut väärässä. Heillä alkoi heti juttu luistamaan, ja erilaisista taustoista huolimatta he olivat samalla aaltopituudella välittömästi. "Ja sitten, sitten Tom kaatui ja löi päänsä!" Cherry kertoi kikattaen Tomin ja hänen ensitapaamisesta. Hortense ei olisi voinut olla onnellisempi. Hänellä oli oikeita ystäviä. Tähän loppuun kuva Condolinokujasta.

Tämä oli siis ensimmäinen kolmesta osasta, jotka kirjoitan, sillä en jaksa tehdä kauhean pitkiä osia :D. Voi tietty olla, että innostun ja kirjoitan seuraavaksi pitkän osan, mutta tuskimpa.
Sen sijaan RKC projektini edistyy ja olen kuvannut hieman esittelykuvia. En usko, että julkaisen ensimmäistäkään osaa ennen Bloomingburyjen tarinan loppumista. Risuja ja ruusuja, kiitos :D.