Joo, vihdoinkin uusi osa. Tämä (varmaan kaikista lyhyin) osa on valitettavasti viimeinen, joka kertoo juuri Bloomingburyjen talossa asuvista henkilöistä. Simssini ei toimi, eli siis en pääse simssiin, se ei aukea millään. Mitään ilmoitusta ei tule, se ei vaan käynnisty. Aion siis poistaa lähes kaikki ladatut ja ehkä uudelleenasentaa Kaupunkikämpän. Kun olen tämän tehnyt, kokeilen toimiiko sims vieläkään ja jos toimii, aion aloittaa RKC:n. Tämän osan jälkeen tulee vielä kolme osaa, joista yksi on extra ja kaksi kertoo mitä tapahtui Hortenselle. Saatan tehdä vielä yhden osan, jossa kerron, mitä kaikille tapahtui :). Oliver oli ollut todella maassa molempien siskojensa lähdön jälkeen. Hänellä oli kova ikävä Hortensea, jota hän oli kohdellut huonosti, kun hänelle selvisi mitä hän oli tehnyt Ermintrudelle. Oliveria kadutti. Hortense voisi olla missä vain, koska kukaan ei suostunut kertomaan hänelle tytön olinpaikkaa. Ermintrude oli monien kilometrien päässä yliopistolla, ja hän vain istui kotona vanhempiensa kanssa. Samoihin aikoihin Sepe muuttui koko ajan väsyneemmäksi. Minun on mentävä lääkäriin, hän ajatteli kurjana. Hän ei halunnut tietää tuomiotaan. Hän halusi viettää aikaa lastensa kanssa, hän halusi pysyä vielä vuosia Maryanan vierellä. Ja kuten Oliver, hän halusi pyytää Hortenselta anteeksi. Hänestä tuntui kuin hän olisi itse käskenyt Hortensea lähtemään. Mitä jos minä kuolen, enkä ehdi pyytää lapseltani anteeksiantoa? hän mietti. Seuraavana aamuna Sepe meni sairaalaan. Naislääkäri otti hänet vastaan. "Te siis epäilette, että teillä on aukrobykootti?" hän kysyi. Sepe katsoi muualle eikä vastannut. Häntä pelotti. "No, voisitteko kuvailla oireitanne?" nainen jatkoi vaivaantuneen hiljaisuuden jälkeen. "Minulla on ollut lihassärkyä, päänsärkyä ja käsien tärinää. Lisäksi minulla on outoa ihottumaa, jota en osaa edes selittää. Ihoni on aivan punainen ja kupruinen, jos niin voi sanoa", Sepe vastasi epätoivoisena. "Jaaha. No minä otan teiltä verikokeen ja sitten tohtori Chaple tutkii ihottumaanne, hän on ihotautilääkäri", lääkäri sanoi ja lähti hakemaan tohtori Chaplea. Ihotautilääkäri saapui yllättävän nopeasti, ja Sepe joutui riisumaan paitansa. Hetken punasteltuaan hän kipusi pöydälle ja tohtori Chaple alkoi katsoa tarkemmin Sepen ihoa. Hetken tutkittuaan tohtori Chaple ilmoitti, että Sepe voisi mennä aulaan istumaan ja odottamaan tutkimustuloksia. Sepe oli hyvin ihmeissään. Hän oli olettanut, että tuloksien saaminen kestäisi viikkoja, ellei jopa kuukausia! Hän alkoi panikoida ajatellessaan, että hän oli päässyt jonon ohi, koska hän oli mitä luultavimmin pahasti sairas. Kului pari tuntia ja Sepe alkoi turhautua. Lopulta hänen lääkärinsä saapui. Sepe yritti lukea tuloksia naisen naamalta, mutta lääkäri oli ilmeetön. "Bloomingbury, Sepe, seuraisitteko minua, kiitos", lääkäri sanoi. Sepe nousi jalat turtana ylös. "Ihotautilääkärin lausunnon perusteella teillä on aukrobykootti. Verikoe vahvisti asian", lääkäri sanoi myötätuntoisella äänellä. Tämän jälkeen hänen äänensävynsä muuttui asialliseksi ja kuin robotti hän kertoi, mitä Sepen tulisi tehdä. Sepe ei pahemmin kuunnellut. Hänen pelkonsa olivat tulleet toteen. "En voi määrätä teille muuta kuin näitä lääkkeitä", lääkäri sanoi ja kirjoitti reseptiä, "Nämä eivät varsinaisesti poista sairautta, mutta lieventävät oireita. Jos te saatte näitä oireita", nainen sanoi ja ojensi pitkän listan, "soittakaa välittömästi hätänumeroon. Saattaa olla, että näitä oireita ei tule koskaan tai ne tulevat vasta monien vuosien jälkeen. Kuitenkin, juuri nuo oireet ovat hengenvaarallisia, ja me emme tahdo ottaa riskejä, emmehän herra Bloomingbury?" lääkäri sanoi. Sepe rykäisi. "Emme tietenkään. Kiitos", hän vastasi. Hänestä tuntui kamalalta. Kymmenen minuutin kuluttua Maryana saapui sairaalan luo. Hän oli luvannut tulla miestään vastaan. "Kulta, olen pahoillani. Minulla on akrobykootti. Älä kuitenkaan huoli, lääkäri sanoi, että se ei välttämättä pahene vuosiin", Sepe sanoi, mutta hänen äänensä sortui Maryana halusi alkaa itkeä, niin kuin oli aiemmin tehnyt. Hänen oli kuitenkin oltava se vahvempi osapuoli. "Älä huoli, Sepe, kyllä me selvitään", hän sanoi ja suuteli miestään. Kotona Sepe alkoi heti tutkia kaikkia mahdollisia kirjoja, joista hän löytäisi enemmän tietoa sairaudestaan. Maryana huolestui siitä, koska Sepe muuttui koko ajan hiljaisemmaksi. Oliverilla oli suuria ongelmia rakkauden suhteen. "Maisa, sinä olet todella, todella kaunis, ja…" Oliver sanoi yrittäen valloittaa uusinta ihastustaan, mutta Maisa keskeytti hänet: "Joo Oliver, tuota… kiitti, mutta ei kiitti. Sinä et ole minun tyyppiäni." Oliver kirosi hetken. Vielä hän tyttöystävän hankkisi! Toinen yritys kohdistui Minnaan, mutta hän sai samanlaiset rukkaset kuin Maisaltakin. "Minä en ole valmis mihinkään suhteeseen, minä erosin juuri pitkästä suhteesta", Minna sanoi. "Miten niin? Sinun ja Artemisin suhde kesti viikon!" Oliver huudahti turhautuneena, mutta onnistui saada Minnan ärtyneeksi eikä rakastuneeksi. Sepe saavutti onnellisesti vanhuuden. Hän oli tyytyväinen, koska ei ajatellut näkevänsä harmaita hiuksiaan. Myös Maryanasta tuli vanhus. Hän oli valoisa ajatellessaan menneitä ja kaikkea sitä, mitä hän oli ehtinyt kokea. Toisaalta Maryana oli hyvin, hyvin huolissaan. Hän odotti koko ajan Sepen saavan jonkin kohtauksen. Jos Sepe ei tullut ajoissa kotiin töistä, Maryana oli valmis soittamaan sairaaloihin ja kyselemään, onko miestä näkynyt siellä. Muun perheen huolehtiessa omiaan, Ermintrude saapui yliopistolle. (uudet korvaavat silmät, jotka sitten menetän ladattujen poistamisen myötä :D). Ermintrude päätti pitää vanhan, rakkaan hiustyylinsä. Hänellä oli aina välillä kova koti-ikävä, mutta hän yritti ajatella, että pian ainakin Oliver saapuisi pitämään hänelle seuraa. Ja tähän loppuun kuva talosta, jonne Bloomingburyt melkein muuttivat :D.

Kommentointi on sallittua ja toivottua (ja rakastaisin, jos joku osaisi ratkaista tietokoneongelmani ja Bloomingburyt eivät kuolisikaan) :).