Nämä pienemmätkään kuvat eivät ole vielä oikean kokoisia, toivottavasti seuraavassa osassa ne olisivat. Omalla koneellani kaikki kuvat näyttävät sopivan pohjaan, mutta muiden koneilla selvästi ei. Edelleen löytyy niitä punaisia reunoja ja yhdessä kuvassa näkyy Charlotan otsaa siellä, missä sitä ei pitäisi näkyä. No, virheistään ihminen oppii, toivottavasti.

 

Seuraavana päivänä Charlotta kutsui Paavon käymään. ”Minä tuota ajattelin, että sinä voisit… Tämä on todella noloa, mutta minä olen pidempään etsinyt poikaystävää ja sinä työskentelet baarissa ja ajattelin, että jos sinä voisit ehkä kertoa, jos siellä käy joku kiva tyyppi?” Charlotta sanoi ja punastui. Paavon ilme synkkeni hetkeksi. Koska ilme katosi hänen kasvoiltaan silmänräpäyksessä, ajatteli Charlotta kuvitelleensa sen.

”No totta kai kerron, jos siellä on joku sinulle sopiva”, naurahti Paavo. Nauru ei kuitenkaan ylettynyt silmiin saakka. ”Mitä jos toisit tänne näytille jonkun vaikka ensiviikon torstaina?” Charlotta sanoi innoissaan. Paavo hymyili ja nyökkäsi.

 

Viikko kului jännityksen merkeissä. Sokkotreffien lisäksi Charlotta saisi pian tietää, saisiko rakennusluvan tontilleen. Hän halusi suuremman asunnon ja kuten Charlotta sanoi, ikkunat olisivat ihan mukava hankinta.  Keskiviikkoaamuna ennen töihin lähtöä Charlotta soitti Matami Mirvalle. Vaikka Charlotta ei tosiaankaan luottanut naiseen lemmenasioissa, oli hän työtovereiltaan kuullut, että Matami Mirva keitti todella vahvaa lemmenjuomaa. Charlotta osti kalliilla hinnalla pienenpienen pullollisen vaaleanpunaista nestettä. Tämä saattaa olla viimeinen tilaisuus Sen Oikean löytämisessä, Charlotta tuskaili.

 

Tapaaminen oli sovittu puoli kolmelta. Varttia yli kolme Charlotta joi yhdellä kulauksella pullon sisällön. Hänelle tuli outo olo. Pian Paavo soitti ovikelloa. Tämän nähdessään Charlotalle tuli entistä oudompi olo. Aivan kuin hän olisi rakastunut hyvään ystäväänsä! Paavo tuli yksin, mutta jostain syystä Charlottaa ei harmittanut se yhtään. Hän alkoi ihmeekseen flirttailla Paavon kanssa, aivan kuin joku muu ohjailisi häntä.

 

Iltaan mennessä pari oli täysin toistensa pauloissa. Paavon häätäessä Charlotan ulos voidakseen käydä itse vessassa tarkasti Charlotta pullon ohjeet:

”Kaada kolme tippaa hurmattavasi juomaan ja anna sen vaikuttaa hetki. Anna hänen juoda juoma ja kolmen minuutin kuluessa tämä rakastuu ensimmäiseen henkilöön, jonka näkee. Pitääksesi hänet rakastuneena, hänen täytyy juoda toiset kolme tippaa tunnin päästä. Jatka tätä niin kauan kuin haluat pitää armaasi sinuun rakastuneena.”

Charlotta katsoi kauhuissaan tekstiä. Hän oli juonut ainakin kymmenen tipallista juomaa. Oliko hän siis oikeasti rakastunut vai oliko hän edelleen juoman vaikutuksen alaisena?

 

”Kiitos että kävit, minulla oli todella ihanaa, mutta huomenna on työpäivä ja minun pitäisi mennä jo nukkumaan”, Charlotta sanoi Paavolle terästäen sanojaan haukotuksella. Ei häntä oikeasti väsyttänyt, mutta ei halunnut huijata Paavoa luulemaan, että he olivat rakastuneita. ”Hyvä on, minä lähden, mutta tulen huomenna taas sinua tapaamaan”, Paavo sanoi typerä virne kasvoillaan. Charlotta ei halunnut päästää miehestä irti, mutta pakottautui irrottautumaan Paavon otteesta.

 

 

Perjantaina Paavo tuli jälleen käymään. Charlotta oli koko päivän miettinyt tunteitaan miestä kohtaan, ja huomasi niiden olevan aitoja. Hän hyppäsi miehen kaulaan ja halasi tätä lujaa. ”Mikä sinulle on oikein tullut?” nauroi Paavo mielissään.

Charlotta ei vastannut vaan suuteli miestä. Hän ei halunnut, että Paavo lähtisi ikinä pois. He olivat tunteneet toisensa vuosia, mutta Charlotasta tuntui, että vasta nyt hän tunsi Paavon kunnolla.

Vihdoin he irrottautuivat ja Charlotta alkoi puhua: ”Minä olen ajatellut… mitä jos sinä muuttaisit minun luokseni asumaan?” No jaa, Charlotta hymyili mielessään, en minä oikeastaan mitään ajatellut. Paavo ei vastannut vaan siirtyi sivummalle.

Charlotan naama venähti. Eikö Paavo halunnutkaan yhteistä tulevaisuutta, pientä Volvoa ja kahtatoista lasta? Hän luuli, että Paavokin oli tosissaan hänen kanssaan. Ollessaan valmiina pyytämään Paavoa lähtemään, mies siirtyikin hänen eteensä ja polvistui.

”Siitä hetkestä kun tapasimme, tiesin että sinä olet minulle se ainoa. Joten, Charlotta Bloomingbury, tuletko vaimokseni?” Paavo sanoi epävarma hymy kasvoillaan. ”Ai että tulenko! Voi Paavo, tietysti, TIETYSTI tulen!” Charlotta kiljui. Tätä hän ei osannut odottaa.

”Tämä on kyllä onnenpäiväni! Ensin sain tietää, että rakennuslupahakemukseni on hyväksytty ja nyt tämä! Meidän pitää viipyä hotellissa valitettavasti ehkä kuukausi, kaksi, sillä ehdin tilata talopaketin, mutta ei kai se haittaa?” Charlotta sanoi tekohuolestuneella äänellä. Paavo hymyili leveästi ja kertoi, että häntä ei haitannut sillä hetkellä mikään.

Elämä hotellissa alkoi. Charlotta juoksi kaupoissa ostamassa milloin mitäkin. Paavoa hymyilytti moinen touhu, vaikka olihan hänkin innoissaan uuden kodin luomisessa.

Uusi koti valmistui kesään mennessä. Talo ei ollut suuri, mutta juuri sopivat kahdelle aikuiselle ja ehkä jonain päivänä myös pienelle lapselle.

Pohjapiirustuksesta näkyy, että oven avautuessa tullaan suoraa olohuoneeseen. Liian myöhään huomattiin, että yksi kokonainen huone puuttui talopaketista. Charlotta sai harmaita hiuksia miettiessään, minne hänen työhuoneensa oli joutunut, mutta rakennusyhtiö lupasi Bloomingbureille huoneen viimeistään syksyn alkaessa.

Viettäessään rauhallista koti-iltaa Paavon kanssa, Charlotta tajusi, että oli unohtanut äitinsä katoamisen selvittämisen vaikka kuinka moneksi kuukaudeksi. ”Mikäs nyt on?” Paavo kysyi ja otti Charlotan syliinsä.

Charlotta selitti huolensa ja Paavo katsoi häntä hetken miettien. ”Oletko käynyt kirjastossa?” Paavo sanoi. Charlotta katsoi Paavoa kuin kummitusta. ”Kirjastossa?” hän sanoi enemmän itsekseen kuin miehelleen. Hänellä ei tosiaan ollut käynyt mielessä kirjastossa käyminen. ”Niin, kirjastossa”, Paavo sanoi huvittunut virne kasvoillaan. ”No taidan käydä huomenna”, Charlotta sanoi innoissaan. ”Saako hyvän idean keksinyt pusun?” Paavo sanoi ottaen koiranpentuilmeen kasvoilleen. ”No totta kai”, Charlotta nauroi ja suuteli Paavoa.

Seuraavana aamuna Charlotta heräsi aikaisemmin kuin Paavo. Hän istui kotona hermostuneena, koska kirjasto aukesi vasta kymmeneltä. Hän päätti kävellä sinne, koska hänellä oli yksinkertaisesti liikaa aikaa. Päästyään sisälle hän muisti, että Aili oli puhunut jotain siitä, että hänen äitinsä oli kirjailija tai reportteri. Koska hän ei löytänyt yhtään kirjaa, jonka olisi kirjoittanut Ariel Bloom, päätyi Charlotta etsimään vanhoja lehtiartikkeleita. Patelin Roncen Sanomat 1985-1986 kuulosti varsin lupaavalta.

Charlotta alkoi lukea. Hänen äitinsä kuva pomppasi Charlotan silmille Raittius nimisen kolumnin kirjoittajan kohdalta. Charlotta sai lukea pitkää tekstiä, jossa hänen äitinsä ohjasi kaikkia alkoholittomaan ja tupakoimattomaan elämään. Vaikka kolumni oli tylsä ja kuulosti ylipitkältä saarnalta elämän vaaroista, luki Charlotta kaiken. Hän huomasi, että hänen äitinsä teki myös tavallisia lehtiartikkeleita. Yleensä ne olivat puuhun kiivenneistä koirista ja palokunnan juhlaparaateista, mutta Charlotta löysi yhden etusivun jutun. Se oli repäisty irti kovakouraisesti, mutta alakulmaan oli jäänyt nimi Ariel Bloom.

”Anteeksi, mutta voisitteko auttaa”, Charlotta pyysi kirjastonhoitajalta, ”minä tahtoisin löytää tietoa henkilöstä nimeltä Ariel Bloom? Onko täällä jotain muitakin teoksia kuin lehdet?” ”Oletko katsonut netistä?” nainen sanoi tylsistyneenä. Charlotta lähti etsimään kirjaston koneita.

Charlotta laittoi hakukoneeseen äitinsä nimen ja alkoi selata linkkilistaa. Hän avasi sattumanvaraisesti yhden niistä ja katsoi kuvaa, joka ilmestyi ruudulle. Kuvassa seisoi hänen äitinsä etäisesti tutun näköisen tummaihoisen naisen kanssa. Kuvatekstinä luki ”Ariel Bloom parhaan ystävänsä Jenni Tormosen kanssa”. Sana Tormonen jäi soimaan hänen päässään. Pian hän älysi, että Ennin sukunimi oli myös Tormonen! Voisiko Jenni olla Ennin äiti? Aika mielikuvituksettomat nimet, nauroi Charlotta mielessään.

Charlotta päätti kutsua Ennin käymään hääpäivänään. ”Enni? Puhuiko öhh… äitisi koskaan minun äidistäni?” Charlotta pamautti. ”Minä… minä en tiedä mistä sinä puhut”, Enni sanoi vältellen. ”Älä valehtele minulle! Minä tiedän, että meidän äitimme olivat ystäviä. Sinä tiedät, että minä olen yrittänyt löytää äitini vuosikaudet!” Charlotta sanoi yrittäen pitää äänensävynsä tasaisena.

”Minun äitini on kuollut! Minä en halua puhua mistään, okei? En sinun äidistäsi, hänen päiväkirjoistaan tai minun äidistäni!” Enni sanoi ja purskahti itkuun. ”Mistä päiväkirjoista? Tiedätkö sinä jotain?” Charlotta sanoi piittaamatta kyyneleistä Ennin kasvoilla. ”Unohda mitä minä sanoin! Mene… Mene pukeutumaan hääpukuusi!” Enni sanoi lujalla äänellä.

Charlotta pukeutui nopeasti. Hän halusi tietää, mistä päiväkirjoista Enni oli puhunut. Ei kukaan ollut koskaan aikaisemmin maininnut, että hänen äitinsä oli kirjoittanut päiväkirjaa, ei isä eikä muutkaan sukulaiset. Charlotta oli vihainen Ennille. Miksei hän voi kertoa, mistä hän puhuu? hän ajatteli. Ennin oli määrä toimia hänen morsiusneitona, mutta viime hetkellä Charlotta pyysi naista lähtemään. Charlotta ei kestänyt sitä, että häneltä oli pimitetty tärkeitä tietoja.

Enni lähti ja häät alkoivat. Heitä oli vain kaksi, juhlat olivat siis hyvin intiimit ja perheen kesken vietetyt. Paavo ei pitänyt yhteyttä omiin sukulaisiin ja Charlotalla ei ollut veljiä tai siskoja.

Paavo suuteli Charlottaa. He olivat päättäneet, että Paavostakin tulisi Bloomingbury, mikä sopi miehelle paremmin kuin mainiosti.

Charlotta ja Paavo eivät koskaan aiemmin tunteneet sellaista onnea, kun he suutelivat toisiaan kesken häävalssinsa. He olivat perhe. Charlottakin unohti hetkeksi äiti-huolensa, mikä oli aikamoinen saavutus, ainakin Paavon mielestä.

Tässä oli toinen osa, toivottavasti piditte :). En ole ihan varma kuvakoosta, sillä omalla koneellani ne kaikki sopivat kuvapohjaan, mutta toisilla koneilla ei. Ilmoittakaa, jos kuvissa on vieläkin jotain häikkää.