Kuten jo viimeksi mainitsin, yritän saada julkaistua mahdollisimman monta osaa ennen koulujen alkua. En ole kovinkaan tyytyväinen tähän osaan, sillä olen jo unohtanut aika paljon asioita, joita minun piti kirjoittaa. Nyt sitten itse osaan.

Maryanan raskauden merkit alkoivat näkyä ihmeen pian. Vatsa näytti valtavalta edelliseen raskauteen nähden. Sebastianin kuoleman jälkeen Ermintrude muuttui hiljaisemmaksi. Pikkuinen ei aivan ymmärtänyt, miksi pappa ei tullut takaisin. Erityisesti hän kaipasi sitä piparmintun tuoksua. Ainoa, joka sai Ermintruden unohtamaan kaipauksensa, oli Ninni. Maryanaa se ärsytti, sillä hänestä tuntui Ninnin omivan tytön itselleen. "Äiti, minä tahdon mummon! Ermintrude sanoi noin sadatta kertaa. "Kyllä äiti on ihan hyvä auttamaan Trudyn potalle", Maryana vastasi jälleen. Maryana ei ymmärtänyt, mitä hienoa Ninnissä oikein oli. Koska raskaus alkoi olla pitkällä, Maryana ja Sepe alkoivat tutkia nimikirjoja. He eivät tienneet lapsen sukupuolta, joten he miettivät kaikkia nimiä. Sepe sanoi aina, kun luki hyvän nimen ja Maryana kirjoitti sen muistiin. Ermintruden syntymäpäivät tulivat. "Toivo jotain, Trudy!" Maryana sanoi hellästi. Ermintrudesta tuli oikein suloinen tyttö. Hän rakasti ruokaa. Ja varsinkin kaikkea missä oli rasvaa tai sokeria paljon. Mummon antamat herkkupalat muuttuivat kokonaisiksi suklaapatukoiksi. Maryana ei tiennyt mitään niistä, muuten hän olisi sanonut Ninnin lellivän Ermintruden pilalle. "Meidän pikku salaisuutemme, Truds", Ninni aina sanoi. Maryanan vatsa oli kasvanut todella, todella suureksi kun synnytys vihdoin käynnistyi. Synnytys oli tuskaisa ja Maryana mietti, miten hän oli voinut unohtaa kaiken tämän kivun. Hyvin pieni ruskeatukkainen ja vihreäsilmäinen tyttö syntyi. Sepe ja Maryana olivat päättäneet, että jos he saavat tytön, hänen nimekseen tulee Hortense. Yhtäkkiä kipu tuli jälleen ja Maryana laittoi lapsen nopeasti maahan. "Sepe-eeEEE! Minusta tuntuu että saimme tuplalähetyksen", Maryana kiljui. Sepe ei voinut katsoa, hän inhosi synnytyksiä. Aivan yhtä pienenä syntyi Bloomingburyille ruskeatukkainen, sinisilmäinen poika. "Oliver Bloomingbury", Maryana sanoi juhlallisella äänellä. Tulokkaat laitettiin asumaan Maryanan vanhaan huoneeseen. Sepe pelkäsi Ermintruden tuntevan olonsa ulkopuoliseksi nyt, kun kaikki pyöri kaksosten ympärillä. Hän alkoi auttaa tyttöä läksyissä melkein joka päivä. Ermintrude väitti, ettei tarvitse apua, mutta hänestä tuntui kivalta, kun isä vietti enemmän aikaa hänen kanssaan. Ninnin antamat suklaat ja Maryanan leipomat kakut saivat Ermintruden lihomaan. Tyttö inhosi vartaloaan ja hänen luokkalaisensa vain pahensivat asiaa kutsumalla häntä Pullukaksi. Kaksosten oli aika kasvaa. Sepe piti Hortensea kakun luona. Ninni taas piti sylissään Oliveria. Hortense näytti pitkälti isosiskoltaan. Luonteeltaan hän oli erilainen. Jo pienenä hän halusi paikkojen olevan siististi. Hän rakasti kauniita vaatteita ja kiiltäviä tavaroita. Oliver oli aivan erinäköinen, mutta suloinen hänkin. Hän oli hieman kiltimpi kuin siskonsa. Hän tykkäsi tutkia maailmaa toisen sylistä käsin, sillä sieltä näki niin paljon pidemmälle kuin lattialta. Hortense rakasti piirtämistä. Hän rakasti sitä niin paljon, että piirsi milloin mihinkin. Vanhemmat eivät kauheasti pitäneet siitä. "Hortense-pieni, seinään ei saa piirtää. Lattiaan ei saa piirtää. Pöytään ei saa piirtää. Paperiin saa piirtää", Sepe opetti tyttöä. "Papelissa ei talpeeksi tilaa. Holtense piiltää seinään", tyttö vastasi tomeralla äänellä. Koska aikuisten huomio keskittyi nuorempiin, Ermintrude keskitti huomionsa kakkuihin. Maryana alkoi olla huolissaan tytöstä, muttei sanonut mitään. Hortensen sänky oli siirrettävä vanhempien huoneeseen, koska tyttö näki painajaisia ja herätti huudollaan helposti niin veljensä kuin Ermintruden. Kun Hortense nukkui Maryanan ja Sepen kanssa, hän ei ehtinyt herättää ihan koko taloa. Maryana rakasti pieniä lapsia ja leikki kaksosten kanssa usein. Oliverin lempileikki oli "Tanssi", jossa Maryana otti pojan kädet omiinsa ja he molemmat hytkyivät Täti Monikan tahtiin. Tietysti vaarana oli takamukselle pyllähtäminen, mutta se ei kaksikkoa kauaa haitannut. Välillä myös Hortense ja Sepe tulivat mukaan leikkiin. Silloin he kaikki hytkyivät ja kaatuilivat. Ninnikin tuli innoissaan mukaan, mutta Ermintrude jäi pois surullisena ajatellen, ettei kukaan pidä hänestä. Musiikin raikaessa ylhäällä Ermintrude meni ulos leikkimökkiin. Oliver selitti usein isälleen traktoreista ja kilpa-autoista. "Minutta tulee suuli mestaliajaja!" hän sanoi usein. Sepe tykkäsi itsekin puhua ajoneuvoista ja aina Oliverin mainitessa kilpa-autot, hän nappasi poikaa vyötäisiltä ja lennätti häntä ympäri huonetta päristellen suullaan. Pian oli Ninnin aika kuolla. Hän ei aluksi uskonut aikansa tulleen vaan kuvitteli kaiken olevan pilaa. Aavemainen musiikki kuitenkin tuntui kumpuavan seinistä ja hän näki viikatemiehen läpi. Silloin hän ymmärsi ja oli onnellinen, että saattoi vihdoin puhua rakkaan miehensä kanssa. Maryanasta tuntui kamalalta. Hän oli orpo! Juuri äsken hän menetti isänsä ja nyt kuoli äiti. Kaikki tuntui nyt kaksi kertaa pahemmalta. Ermintrude oli myös surullinen. Hän itki milloin mistäkin syystä, mutta perimmäinen syy oli mummon kuolema. Ermintrude meni jääkaapin luo ja otti ison kakun sieltä. Mummo oli leiponut sen edellisenä päivänä. Ermintrude otti lautasen ja otti ison palan kakkua. Hän söi ja söi, mutta tyhjiötä ei täyttänyt mikään. Lopulta koko kakku oli mennyt ja surun lisäksi hänellä oli paha olo. Maryana alkoi olla uupunut. Kaksoset veivät paljon voimia ja hänellä oli vain vähän omaa aikaa. Liian vähän. Sepellä oli oudon pitkät päivät ja työajat saattoivat vaihdella viikoittain. Sepe kuitenkin jaksoi leikkiä varsinkin Oliverin kanssa. "Täältä tulee kutitushirviö!" hän sanoi ja alkoi kutittaa Oliveria. "Isi, ota se pois!" poika huusi nauraen. Oliver ja Hortense saattoivat olla luonteiltaan erilaisia, mutta he pitivät toisistaan hyvin paljon. Ermintrude leikki paljon yksin omassa huoneessaan. Hänellä oli hieno nukkekoti, jossa asui Gwenda ja Hannah. Vihdoin olivat kaksosten syntymäpäivät. Ensin kynttilöiden luo vietiin Hortense. Ja heti perään vietiin Oliver. Hortensesta tuli suloinen kiharapää. Oliveristakin tuli oikein söpö. Lastenhuone koki muodonmuutoksen. Tumma tapetti vaihdettiin värikkäämpään. Vasemmalla oli Oliverin sänky ja oikealla Hortensen.

Tämäkin osa on tällainen aika lyhyt. Täytyy kyllä myöntää, että sormet syyhyävät kirjoittamaan seuraavaa osaa. Toivottavasti se on sentään vähän pidempi. Kommentteja, kiitos :).