Anteeksi kauheasti, kun on ollut tämä erittäin pitkä tauko. Olen sinä aikana kuvannut seuraavat kaksi jaksoa, kun inspiraatiota on riittänyt. Valitettavasti en sen takia muista enää kaikkia kohtia, jotka minun piti tähän laittaa. Lisäksi latasin virallisilta sivuilta ruskeatukkaisen taaperotytön ja sen mukana tuli uusi korvaava iho. En ole saanut poistettua sitä, sillä en tiedä mikä ihon nimi on (olen etsinyt sitä nimillä default ja skin). Jos joku tunnistaa keskivaiheilla ilmestyvän ihon, kertokaa. Toivottavasti tämä kelpaa. Eräänä kylmänä ja talvisena iltana salaperäinen vanhus asteli kohti Bloomingburien taloa. Hänellä oli harmaat hiukset ja silmälasit. Nainen näytti hyvin hermostuneelta.         Hän koputti lasiseen oveen ja Charlotta meni avaamaan. Nämä kaksi olivat kuin toistensa kopiot, salaperäinen nainen vain paljon vanhemman näköinen. Nainen tuoksui vahvasti tupakalle ja hieman alkoholille, mutta vaikutti täysin selvältä.         

"Hei, olen Charlotta Bloomingbury. Oletteko te eksyneet?" Charlotta kysyi kohteliaasti. "Ei, en, tulin aivan oikeaan paikkaan. Charlotta, minä olen sinun äitisi, Ariel", nainen sanoi melkein kauhuissaan.

  Charlotta hyppäsi hänen kaulaansa ja halasi Arielia lujaa. Ariel vaikutti tyytyväiseltä ja hyvin onnelliselta. Charlotta pyysi Arielin muuttamaan heille asumaan. Paavosta ajatus tuntui hieman hätiköidyltä, eiväthän he tienneet varmasti, oliko kyseessä Ariel Bloomingbury. Charlotta kuitenkin vakuutti, että kyseessä oli hänen rakas äitinsä.

Ariel piti paljon uusista järjestelyistä. Hän sai asua mukavassa talossa ja mukavien ihmisten kanssa. Häntä palveltiin ja hänelle ei saanut sanoa koskaan vastaan, ainakaan kun Charlotta oli kuulemassa. Hänen jokainen pyyntönsä toteutettiin. Charlottaa hieman huolestuttivat äitinsä elämäntavat. Ariel joi lähes joka ilta ja poltti melkein askillisen päivässä. Charlotta halusi kuulla, missä hänen äitinsä vietti kaikki ne vuodet kun hän oli poissa. Ariel vastasi joka kerta, että hän matkusteli ja rentoutui ”tuolla etelässä”. Sebastian kiinnostui Arielin vanhoista päiväkirjoista. Hänellä ei ollut varsinaisesti lupa lukea niitä, eikä hän lukenut kuin ensimmäisen osan. Suurin osa teksteistä oli ristiriidassa nykyisen Arielin kanssa. Sebastiania alkoi epäilyttää koko juttu. Sebastian meni isoäitinsä makuunurkkauksen luo. Yöpöydällä oli savukeaski ja tuhkakuppi. Päiväkirjassa isoäiti lupasi, että ei ikinä polttaisi tupakkaa tai joisi. Onko tuo nainen oikeasti Ariel Bloomingbury? hän mietti. Poika meni kuiskaamaan epäilyksensä siskolleen. ”Minä olen huomannut ihan samaa, isoäiti ei ole ollenkaan sellainen kuin äiti kertoi. Minä huomasin eilen, että sillä on piilolinssit! Sen silmät ovat oikeasti ruskeat”, Sandra supatti takaisin.

”Hei isoäiti!” Sebastian huudahti mennessään juttelemaan Charlotalle ja Arielille, ”Et ole koskaan kertonut äidin ensimmäisestä koulupäivästä! Äiti aina väittää, että hän uskalsi mennä sisään ilman sinua, mutta minusta hän valehtelee. Miten asiat oikeasti meni?” Charlotta katsoi ihmeissään poikaansa. Ei hän koskaan ollut kertonut ensimmäisestä koulupäivästään, eikä Ariel voisi mitenkään tietää siitä mitään. ”Noh”, naurahti Ariel, ”Ei Charlotta uskaltanut sinne yksin mennä. Minun piti saattaa hänet sisälle kädestä pitäen ja…” Charlotta nousi vihaisena ylös. Sebastian juoksi omaan huoneeseensa peloissaan. ”Kuka sinä olet?” Charlotta huusi vihaisena. ”Minä olen Ariel, äitisi!” Ariel piipitti, mutta Charlotta keskeytti hänet: ”Etkä ole, minun äitini ei saattanut minua kouluun. Missä hän on?” Ariel ravisteli vasenta kättään kuin siihen sattuisi. ”En tiedä mistä puhut”, Ariel yritti sanoa. Charlotta haukkui naista mitä hirveimmillä haukkumasanoilla. Paavo ei uskaltanut tulla ulos vessasta, jonne hän oli mennyt etsimään päivän lehteä. ”Ariel” alkoi huohottaa. ”Hyvä on, hyvä on! En ole Ariel! Olen Dilys Brown! Sinun äitisi on kuollut! Hän kuoli, koska oli utelias! Minun piti käydä kaikkiaan seitsemässätoista kauneusleikkauksessa, jotta näyttäisin häneltä, ymmärrätkö? Seitsemässätoista! Kendra pakotti, rakas pomoni. Meillä meni ihan hyvin ennen kuin äitisi sekaantui asioihimme!” ”Hän ei pitänyt huumekaupastamme, vaikka se ei edes koskettanut häntä, ei yhtään! Hän yritti karata, mutta emme me voi antaa hänen mennä lörpöttelemään asioistamme poliisille. Minäkin jouduin kauppiaaksi samalla tavalla kuin Arielkin olisi joutunut, jos olisi ollut kiltti. Kendra ei pitänyt entisen naapurinsa uteliaisuudesta. Minä yritin auttaa Arielia, en kertonut missä hän piileskeli, mutta Kendra sai tietää! Anna anteeksi, annathan?” Dilys huusi. Hän nosti oikean kätensä vasemman päälle ja alkoi näyttää pahalta. Dilys lähti kulkemaan kohti sänkyään, ja Charlotta ymmärsi, että Dilys sai sydänkohtauksen. Charlotta käänsi päänsä ja tiesi, että mitään ei ollut tehtävissä. Dilys Brownin surkea elämä oli vihdoin ohi. Paavo halusi ehdoin tahdoin viettää joulua, vaikka Charlotalla oli suruaika. Ei hän Dilystä surrut, vaan äitiään. Hän halusi käydä äitinsä haudalla jouluna, mutta ei ollut hautaa jonka luona käydä. Paavon piti yksinään järjestää kaikki koristeista joulupipareihin. Vähitellen joulumieli tarttui lapsiin ja sitä kautta Charlottaan. ”Hyvää joulua, rakas” Charlotta sai sanotuksi. Paavo oli liikuttunut, sillä tiesi, miten vaikeaa Charlotalla oli ollut. Tammikuun keskivaiheilla Paavon paksu tukka alkoi harveta ja hänen päälaelleen ilmestyi kalju laikku. Paavo itse ei myöntänyt vanhenemisen mahdollisuutta, ehei, hänhän oli melkein yhtä nuori kuin kaksikymppisenä. Ja ihan yhtä hyvässä kunnossa, mitä nyt selkä reistaili ja lonkkaa särki välillä. Paavo ei ollut ainoa, joka näytti vanhentuneen. Sandra Bloomingbury. Sebastian Bloomingbury. Sandraa alkoi vaivata eräs asia. Välillä hänestä tuntui, että hän näki kuolleen Dilyksen. Kerran, ja vain kerran Dilyksen haamu tuli huusi hänelle: ”Sandra, en saa rauhaa, ennen kuin äitisi saa tietää minne Ariel on haudattu! Hän makaa suuren koivun luona! Kerro se äidillesi!” Paavo ja Fabian eivät kuulleet mitään. Sandra oli kauhuissaan. Oliko hän tullut hulluksi? Kaikkien suureksi ihmetykseksi Sebastian hankki itselleen suloisen ja vaalean tyttöystävän, Ninnin. Tyttö oli erityisesti Charlotan mieleen, sillä Ninni kävi yksityiskoulua ja Sebastiankin halusi sinne. Koska yksityiskouluun pääseminen edellytti hyviä arvosanoja, Sebastianin numerot paranivat kuin silmissä. Pian koitti päivä, kun yksityiskoulun rehtori kutsuttiin käymään. Mies oli niin otettu mainiosta ateriasta ja hyvistä keskusteluista, että kaikki kolme pääsivät kouluun. Sandra oli hyvin tyytyväinen siihen, että saattoi vaihtaa koulua. Hän ei saanut paljoakaan ystäviä edellisessä koulussa. Sandra oli aina tuntenut olonsa ulkopuoliseksi, vaikka se ei ollut totta. (Tästä eteenpäin näkyy uusin iho) Sebastian tunsi olonsa kaikkea muuta kuin ulkopuoliseksi. Hän sai paljon uusia ystäviä tutustuttuaan Ninnin kaveripiiriin. Yllättävän pian Fabianista tuli teini. Hän näytti aivan siskoltaan, mikä ei pahemmin Fabiania ilahduttanut. Fabian oli erityisesti kateellinen veljelleen, koska Sebastianilla oli jo tyttöystävä. Fabian ei ollut tottunut puhumaan tyttöjen kanssa, joten yritti käyttää samaa keskustelutekniikkaa kuin isosiskonsa kanssa. Se ei pahemmin toiminut. Pian oli kaksosten lukioaika ohi. Molemmat pyrkivät samaan yliopistoon kuin Ninnikin. Charlotta ei halunnut, että rakkaat lapsensa lähtisivät niin pian maailmalle, mutta eron hetki oli tiedossa jo kauan ennen lähtöpäivää. Yliopistolle piti lentää ja lentokone lähti vanhempien ollessa töissä. Sebastian ja Sandra lähtivät haikein mielin kahdestaan kohti Patelin Municipalissa sijaitsevalle lentokentälle. Tässä oli sitten tämä osa. Tällä kertaa tuli aika lyhyt, mutta seuraavassa osassa seurataan nuorten yliopistoelämää.