Huuh! Tässä oli nyt viimeinen virallinen osa. Kuten jo olen useaan otteeseen maininnut, vielä on tulossa "Mitä heille tapahtui" osa, jossa sitten selviää mitä itse kullekin tapahtui/on tapahtunut. Olen kyllä kirjoittanut siitä varmaankin puolet, mutta ajatukseni ovat pyörineet lähinnä tulevan RKC:ni ympärillä. Se kertoo Gairlockin asukkaista. Olen ottanut esittelyosan kuvat, mutta minun on vielä mietittävä henkilöiden luonnetta tarkemmin. Kiitos, että jaksoitte lukea, ja toivon että kommentoisitte :).

Tässä tämä osa nyt on. Vielä yksi osa Hortensen elämästä ja se tulevaisuus-osa ja Bloomingburyt ovat ohi :(. Osa oli tällä kertaa lyhyehkö, sori :D.

Tämä oli siis ensimmäinen kolmesta osasta, jotka kirjoitan, sillä en jaksa tehdä kauhean pitkiä osia :D. Voi tietty olla, että innostun ja kirjoitan seuraavaksi pitkän osan, mutta tuskimpa.
Sen sijaan RKC projektini edistyy ja olen kuvannut hieman esittelykuvia. En usko, että julkaisen ensimmäistäkään osaa ennen Bloomingburyjen tarinan loppumista. Risuja ja ruusuja, kiitos :D.

Teksti oli tällä kertaa aika tönkköä. Sori :). Kirjoitusvirheitä varmasti riittää, sen verran "kiireessä" tämän kirjoitin. Tuleva RKC ei ole kauheasti edennyt, sillä en ole ehtinyt latailemaan vaatteita ja kalusteita. Henkilöt ovat sen sijaan hankittu Lalaithin sivuilta. Kommentoikaa risuja ja ruusuja :)!

Kommentointi on sallittua ja toivottua (ja rakastaisin, jos joku osaisi ratkaista tietokoneongelmani ja Bloomingburyt eivät kuolisikaan) :).

Tässä oli sitten tämä osa. Kommentteja :).

Hortense ei uskaltautunut lähtemään Ermintruden luota. Hänellä alkoi kuitenkin olla nälkä monen tunnin istumisen jälkeen. Hän päätti nousta. Ollessaan matkalla ulos huoneesta, hän kuuli takaansa äänen: "Minne sinä olet menossa?" Hortense aivan unohti, että hänen piti istuttaa Ermintruden päähän ajatus, että tämä oli kömpelyyksissään kaatunut portaissa ja huusi isänsä paikalle. Sepe rynnisti sisälle. "Oletko kunnossa, kultapieni?" Sepe kysyi yllättävän hellästi. "Tietysti olen! Niin, tämä on siis minun huoneeni?" Ermintrude kysyi. "Etkö… etkö sinä muista?" Hortense kysyi ja pidätti hengitystään. Hän ei osannut päättää, oliko se hyvä asia. Tietysti lääkäri oli sanonut, että Ermintrudella saattoi olla muistikatkos, mutta se oli silti yllätys. "No niin kai. Mistä sen voi tietää? En muista miksi minä olen täällä, mutta nimet minä ainakin muistan, Hortense. Kertoisiko joku, mitä minun kädelleni tapahtui? Tahtoisin lähteä ostoksille!" Ermintrude tokaisi. Ermintrude nousi ylös ja Sepe halasi tytärtään. "Sinä putosit, Trudy. Portaita alas. Ja sinä et ole lähdössä tänään mihinkään! Olet huonossa kunnossa. Sinun pitää levätä", Sepe sanoi. Hortensesta tuntui pahalta. Niin pahalta, että hän voi pahoin. Ermintrude ei ollut ollenkaan sellainen kuin ennen. Hän oli liian iloinen ja tyytyväinen. Jos hän olisi niin kuin ennen, hän marisisi kädestään ja huoneestaan ja kaikesta muustakin. Outoa kyllä, tuo mielenmuutos pelotti Hortensea. Ermintrude kikatteli koko ajan. Hän halusi laskea leikkiä Hortensen kanssa. Hortense yritti yhtyä ilonpitoon, mutta se tuntui kamalan vaikealta. "Ja sitten se poika kompastui kengännauhoihinsa!" Ermintrude lopetti pitkän tarinansa entisen luokkalaisensa ihastuksesta. "Hohoh, hauska juttu, Trudy", Hortense sai vaivoin sanottua. Sepe oli myös huolissaan tyttärestään. Hänellä oli kuitenkin toisia huolia, jotka liittyivät oireisiin, joita hänellä oli ollut jo jonkun aikaa. Seuraavana aamuna Ermintrude sovitteli vaatteita. Hän inhosi kaikkia niitä, mutta onnistui löytämään yhden asukokonaisuuden, jota hän sieti. "Näyttääkö tämä hyvältä?" Ermintrude kysyi ja meni poseeraamaan Hortensen viereen. Hortense, joka kaikessa syyllisyydessään oli valmis käyttämään siskoaan hyväksi, vastasi: "No joo, onhan toi ihan kiva. Ehkä meidän kannattaisi kuitenkin mennä ostoksille, voisimme ostaa sinulle jonkun kivan vaatteen. Ja sinun hiuksesi kaipaavat uutta tyyliä!" Ermintrude nyökkäili innoissaan. Hortense hymyili ilkikurisesti – ehkä hän saisi mukaansa vaatteen jos toisenkin. "Isä, minun pitäisi saada uusia vaatteita. Kaikki vanhat ovat todella huonokuntoisia. Voisinko minä mitenkään saada lainaan sinun korttiasi?" Ermintrude sanoi käyttäen parasta koiranpentuilmettään. Sepe, joka tunsi syyllisyyttä siitä, ettei ollut hemmotellut tarpeeksi vanhinta tytärtään, myöntyi. "Voi kiitos isä! Me menemme Walter´s Malliin Hortensen kanssa. Hortense sanoi, että siellä on kaikista kivoimmat vaatteet", Ermintrude kiljahti ja heittäytyi isänsä kaulaan. Hän ja Hortense saapuivat kauppakeskukseen nopeasti. Paikka oli todella moderni ja selvästi hyvin kallis. Ermintrude onnistui peittämään ihailunsa ja hämmästyksensä paremmin kuin Hortense. Ermintrude alkoi automaattisesti pinota haluamiaan vaatteitaan sivupöydälle. Myyjät katsoivat nuoria hämmentyneinä. He eivät vaikuttaneet rikkailta kakaroilta vaan normaaleilta nuorilta. Hyvänen aika, eihän heillä ollut edes omaa avoautoa! Silti he kokosivat aina vain lisää asuja. Hortense sovitti innoissaan vaatteita. Katsoessaan itseään peilistä Hortensen päähän muodostui haave – voi kunpa hän pääsisi malliksi ja saisi pitää ihania vaatteita päivittäin! Ermintrude meni myös sovittamaan. Pettymyksekseen hän ei näyttänyt ollenkaan niin hyvältä kuin siskonsa. Vaate ei pukenut häntä ollenkaan. Hänen reitensä näyttivät liian isoilta ja samoin vatsa. Ermintrude osti kauniin sinisen paidan, joka peitti hänen vatsansa sievästi. "Saisinko minäkin joitain vaatteita?" Hortense kysyi mahdollisimman viattomasti. Kateellisena Ermintrude vastasi kieltävästi. "Isä sanoi, että minä saan ostaa vaatteita hänen rahoillaan, et sinä. Ja muutenkin, minun pitää mennä kampaajalle." Hortense näytti masentuneelta, mutta se ei haitannut Ermintrudea. Mustatukkainen kampaaja lupasi tehdä hänelle uuden tyylin leikkaamatta liian paljon pois. Pitkän ajan päästä Ermintrude oli vihdoin valmis. Nyt oli Hortensen vuoro olla kateellinen. Hiukset sopivat Ermintrudelle todella hyvin. Hän ei kuitenkaan uskaltautunut pyytämään Ermintrudelta kampaamovuoroa. Kotona Ermintrudelle pyöri Hortensen hoikka vartalo mielessä. Se oli hänen mielestään epäreilua. Miksi hänellä oli pyöreä vartalo? Hänkin halusi olla laiha! Ermintrude aloitti rankan treenin. Joka ikinen ilta hän juoksi vähintään tunnin, joskus jopa kaksi. Sepeä alkoi harmittaa, kun Ermintruden muisti ei tuntunut palaavan, ei sitten millään. Häntä kiinnosti tietää, miksi Ermintrude oli pudonnut. "Hortense, sinähän olit yläkerrassa kun Ermintrude putosi. Tiedätkö sinä, mitä tapahtui?" Sepe kysyi. "Kuulin kun hän huusi. Ja sitten kova mätkähdys", Hortense valehteli sukkelaan, "Olin huonettani katsomassa, joten en tiedä, mitä tapahtui." Sepe jätti asian sikseen, mutta Hortensea inhotti valehdella. Kaikki saattaisi kuitenkin tulla ilmi, kun Ermintruden muisti palaisi. Oliver soitti pianoa taustalla. Hän kuuli Hortensen äänestä, että tämä valehteli. Oliver itse oli kuullut, kuinka tytöt olivat riidelleet ennen putoamista. Häntä pelotti, että Hortensella oli näppinsä pelissä. Ermintruden muisti ei kuitenkaan ottanut palatakseen. Kuukaudet kuluivat ja Ermintrude oli yhä laihdutuskuurilla ja yritti syödä salaattia. Sepe muuttui koko ajan hermostuneemmaksi. Lisäksi mies vietti aikaa tietokoneella. Hän sanoi etsivänsä tietoa, mutta ei suostunut paljastamaan, mistä. Ermintrude alkoi innostua kuntoilusta. Hänen silmissään alkoi siintää haave jalkapalloilijan urasta. Hän oli koulussa huomannut olevansa melkein luonnonlahjakkuus. Hän ei silti uskaltautunut mihinkään joukkueeseen. Monen kuukauden kuntoilun jälkeen Ermintruden vaatteet alkoivat kirjaimellisesti roikkua hänen päällään. Hän vaihtoi suloiseen ruutuhameeseen ja valko-oranssiin paitaan. Vanhempien mielestä tyttö oli jo liian laiha ja vaativat häntä vähentämään kuntoilua. Hortense alkoi olla varma, ettei siskon muisti palautuisi koskaan ennalleen. Se piristi häntä kovasti. Hän oli yhtä hymyä. Yhtenä aamuna Ermintrude heräsi aivan yhtäkkiä. Hän nousi hieman ylemmäs ja katsoi eteensä. Huone näytti aivan tuntemattomalta. Häneltä kesti hetki, ennen kuin älysi olevansa omassa huoneessaan. Tunne oli outo. Hänen mieleensä tuli muistoja huoneesta. Ne olivat hänen, mutta hänestä tuntui kuin hän katsoisi filminauhaa jonkun toisen elämästä. Huone ei ollut edes hänen tyylisensä, mutta hän ei millään muistanut, miksi oli halunnut tällaisen huoneen.

Hahaa, jätän tämän melkein jännittävään kohtaan. Seuraavan osan ilmestymiseen menee kauan aikaa. Toivottavasti silti jaksaisitte kommentoida :). Tiedän, että tämä oli hieman tönkkö osa. Typeryyksissäni äidinkielen lukemisen sijaan päätin kirjoittaa tämän osan, mutta vasta nyt sain julkaistua tämän.

Hahaa, en kerrokaan mitä Effielle tapahtui sen jälkeen. Voitte itse miettiä siellä ruudun toisella puolella. Kommentit olisivat kivoja :).

Kuvia oli tavallista enemmän, mutta kuten mainitsin, tarinaa oli vähemmän. Sanokaa, jos haluatte minun linkittävän teidän tarinanne :). Kommentit olisivat kivoja.

Tämä oli ehkä yksi pisimmistä osista tähän mennessä (mikä on oikeastaan aika vähän, koska osat ovat yleensä n. kolmekymmentä kuvaisia :D) Toivottavasti jaksatte kommentoida. Ja jos haluaa, niin voin linkittää muiden tarinoita :).